Selkosuomi: Stressi

Julkaistu May 9th, 2016 | Kirjoittanut
Yana Herrala

Kategoriassa

stressi2Me kaikki tunnemme stressiä jostakin. Stressi on jokapäiväistä, ja kuuluu elämään. Joskus kuitenkin stressiä on liikaa. Stressi vallitsee ja hallitsee omaa elämää. Rentoutuminen on siis hankalaa. Stressiä on kuitenkin erilaista. On liikunnan tuottama stressi keholle. Tai esimerkiksi rankan työpäivän tuottama stressi. Liikunnan tuottama on keholle hyvää stressiä. Työpäivän tuottama stressi taas kuluttaa ja väsyttää kehoa huonolla tavalla.

Jos siis kärsii stressistä, kannattaa ensin miettiä mistä se johtuu. Usein ihmiset stressaavat turhista asioista. Kannattaa siis miettiä stressaako jostakin, mistä ei tarvitse stressata. Tulee myös kuunnella omaa kehoa. Jos keho tuntee stressiä, sen kyllä huomaa. Jos nämä merkit huomaa, tulee yrittää tehdä jotakin asian eteen. Seuraavaksi kerron kaksi nykyaikaista stressin lievittämisen tapaa.

  1. Moni on varmasti kuullut aikuisten värityskirjoista. Värityskirjojen kuvat ovat monimutkaisempia kuin lasten kirjoissa. Kuvat ovat pikkutarkkoja. Sanotaan, että kun värittää, ei ajattele mitään muuta. Näin stressi lievittyy. Ihminen saa siis hetken omaa aikaa stressin keskeltä. Minulla itselläni tämä onnistuu. Värittäminen on ihanaa terapiaa.

 

  1. Pelien pelaaminen. Nykyään kaikilla on kännykkä. Tämä tekee helpoksi pelata pelejä milloin vain. Kun stressi tuntuu liian suurelta, kannattaa ehkä harkita kännykän ottamista käteen. Hetken pelaaminen, noin 5 minuuttia, auttaa jo helpottamaan stressiä. Näin ainakin sanotaan. Itselläni tämä ei oikein onnistu. Minä pidän peleistä niin kovin, että en meinaa pystyä lopettamaan. Sellaiselle, jolle pelit eivät ole parasta viihdettä, tämä keino voi toimia. Ideana tässäkin on, että kun saa muuta ajateltavaa, unohtaa stressata.

 

Eli ensin kannattaa tunnistaa mistä stressi johtuu. Sitten kannattaa yrittää päästä eroon näistä stressiä aiheuttavista asioista. Esimerkiksi päiväjärjestyksen muuttaminen saattaa auttaa. Sitten voi kokeilla erilaisia tapoja lievittää stressiä. Jos nämä keinot eivät auta, kannattaa etsiä Internetistä tai kirjastosta. Aina on olemassa apua. Sitä ei kannata sivuuttaa. Stressi on hankala aihe, ja jokainen käsittelee sitä omalla tavallaan. Älä kuitenkaan stressaa yksin. Kerro ystävälle ja pyydä apua. Pelkän lenkin juokseminen ystävän kanssa saattaa auttaa. Ole siis avoin. Jokainen stressaa joskus.